PETERIN JA ELININ PERILLISTEN PELIT
Kahdeksan vanhaa lautapeliä
Peterin ja Elinin perillisten pelit on kahdeksan lautapelin sarja, jonka olen tehnyt Turussa 1600-luvulla asuneen pariskunnan, Peter Thorwösten ja Elin Sågerin, kahdeksan lapsen nimikkopeleiksi.
Pelisarja sisältää Peterin ja Elinin ja heidän lapsensa lyhyet elämäntarinat sekä kahdeksan pelin historiat, peliohjeet ja pelilaudat nappuloineen. Pelit ovat klassiset lautapelit Ristinolla, Kolmen miehen mylly eri versioineen sekä Mu Torere, Yi ja Seega
Tein pelisarjan alkuaan Aboa Vetus & Ars Novan museokauppaan. Peter Thorwöste ja Elin Såger asuivat aivan museon lähistöllä vuosina 1631-56 kaksikerroksisessa kivitalossa, jossa heillä oli myös kauppahuone. Peter Thorwöste oli Hollannista Lyypekin kautta Suomeen tullut maahanmuuttaja. Hän toimi Turussa liikemiehenä, alkuun erityisesti tervakauppiaana. Peter avioitui vuonna 1631 silkkikauppias Johan Sågerin ja Elin Plagmanin tyttären Elin Sågerin kanssa. Pariskunnalla oli kahdeksan lasta, neljä tytärtä ja neljä poikaa. Peter Thorwöste omisti myöhemmin Mustion ja Anskuun ruukit ja perusti Fiskarsin ruukin. Teollisuuspatruunaksi nousseen Peterin jälkeen ruukkeja ja kansainvälistä kauppaa johti leskeksi jäänyt vaimo Elin noin yhdeksän vuoden ajan minkä jälkeen tehtävät siirtyivät perheen pojille.
Turun Linnassa on maaliskuusta 2019 alkaen esillä näyttely nimeltä Muutaman sananen naisista. Näyttely kertoo Turussa vaikuttaneiden porvarisnaisten kautta naisten elämästä 1600-luvun Turussa. Elin Såger on yksi näista naisista. Pelit ovat nyt myynnissä oman verkkokauppani lisäksi Turun Linnan museokaupassa. Peterin perillisten pelit tuo esiin Elinin roolin suurperheen äitinä ja huomattavana kansainvälistäkin kauppaa johtaneena liikenaisena.
Lähteet peleihin ja perheen fiktiivisiin tarinoihin:
Juha Vahe, Rettigin tontin ihmisiä Ruotsin suurvaltakaudella, artikkeli Aboa Vetuksen arkisto 1994
Veli-Pekka Toropainen, Päättäväiset porvarskat, Turun johtavan porvariston naisten toimijuus vuosina 1623-1670, 016 Annales Universitatis Turkuensis C 419 Turun yliopisto 2016
Jack Botermans, Tony Burrett, Pieter van Delft, Carla Van Splunteren, Suuri Pelikirja